Hyrynsalmella Vuorohoidon ryhmäperhepäivähoitoyksikössä 1-7-vuotiaiden seikkailutaide projektissa seikkaillaan seikkailupurkin kanssa.
Lähes tuttu laulu, hieman muutetuin sanoin johdattaa Naperolan vuorohoidon lapset uuteen seikkailuun... Jo laulun alkaessa tiedetään, että jotain kivaa on tulossa ja kaikki ovat innolla mukana. Tähän mennessä purkkiin on kurkattu kahdesti. Koska Kainuun talvi on tänäkin vuonna näyttänyt parastaan ja säät ovat olleet todella kylmät sekä lumiset, seikkailut on seikkailtu sisätiloissa. Seikkailun perusrunko on kuitenkin aina sama, niin sisällä kuin ulkonakin:
Kurkistus seikkailupurkkiin, josta löytyy seikkailun teema, sekä mahdolliset vinkit ja ohjeet. Aikuinen käy yhdessä lasten kanssa läpi seikkailupurkin sisällön. Keskustellaan tulevasta seikkailusta. Ja vaikka seikkailulle on luotu etukäteen pohja sekä runko, niin lasten ehdotukset sekä toiveet huomioidaan lopullisessa toteutuksessa.
Pakkasten paukkuessa ulkona, ensimmäinen seikkailu oli mielikuvitusmatka salaisuuksien lumimaahan... Seikkailupurkista tuli vihje, satu pupusta ja lumiukosta. Sitä kuunneltiin Vivaldin talven soidessa taustalla. Yhdessä ensin piirrettiin kynttilällä suurelle paperille talvinen maisema. Ihan helppoa se ei kuitenkaan ollut sillä kynttilän jälkeä oli hankala erottaa valkoisesta paperista. Salaisuus kuitenkin paljastui, kun päälle maalattiin sinisellä vesivärillä. Lopuksi lapset kertoivat kuvasta tarinan.
" Ylös eteen oikeaan, alas taakse vasempaan... Seikkailun
voit löytää ihan mistä vaan. Kierrä kantta oikeaan, kurkkaa purkin sisään
vaan... Seikkailun voit löytää ihan mistä vaan! "
Virittäydyimme seikkailuun seikkailupurkista tulleen laulun myötä. Siinä rakennettiin taloa, ystävyyden taloa. Naperolassakin lapset pääsivät rakentamaan taloa. Jokainen omaa ystävyyden taloa, juuri sellaista kuin mitä itse halusi. Rakennettaisiin talo omalle tontille kierrätysmateriaaleista. Talo sai olla joko sellainen, jossa itse asui tai sitten täysin mielikuvitusta. Kun talot olivat valmiit, niistä muodostettiin kylä, jossa toki oli myös teitä. Teitä pitkin pääsi vierailulle ystävän luo.
Lopputuloksena syntyi monenlaisia taloja tontteineen sekä piharakennuksineen ja istutuksineen.Ystävyyden kylä! Ja tokihan tässäkin kylässä oli teitä joita pitkin ystävykset pääsisivät toistensa luo kylään.
Kommentit
Lähetä kommentti